B-tytöt pisteille VIFK – Roi Utd 18.8.2018

Peli alkoi meidän kannalta hyvin. Tytöt oli hyvin hereillä heti pelin alussa. Pallo liikkui ja tilanteita syntyi.
Tämä palkittiin ottelun 13″. Melina oli karata läpiajoon ja vastustaja joutui rikkomaan maalivahdin alueella. Rangaistus potkun Anni laittoi varmasti sisään. Peli vanheni tästä 10″ ja Anni pääsi puolittain karkuun. Maalivahdin tullessa vastaan Anni nosti pallon yli 0-2 meille. Pikkaisen otteemme herpaantui tästä ja vastustaja rokotti pelin 28″ kohdalla. Näissä luvuissa mentiin puoliajalle.
Vifk:n tytöt tulivat toiselle puoliajalle todella sisuuntuneena ja pelin painopiste siirtyi meidän päähän. Vastustaja löi pitkillä palloilla armotonta painetta mutta puolustuksemme kesti. Pelin 63″ kohdalla vastahyökkayksemme tuotti tulosta. Melina karakasi puolittain oikealta ja kukku pallo maalivahdin yli tilanne 1-3. Hetkeä aiemmin Mellu oli käyttänyt jo palloa ylärimassa.
Liekö hyvänolon ja helpotuksen tunne riipinyt tyttöjen rintaan kun seuraavasta hyökkäyksestä Vifk tuli jälleen maalin päähän. Loppu oli melkoista selviämistaistelua. Meillä mukana oli ainoastaan 1 vaihtopelaaja ja Vaasa rummutti tuoretta jalkaa kentälle. Puolustuksemme kesti kuitenkin ja kauden avaus voitto oli tosiasia. Tästä on hyvä jatkaa.