Roi Utd:n B-tyttöjen pistetili ei avautunut Oulussa 8.8.2018

8.8.2018

B1 sarja jatkui eilen Pateniemessä hienoissa olosuhteissa ONS/2 joukkuetta vastaan.
Vastustaja tuli peliin erittäin korkealla ja voimakkaalla prässillä ja oltiin varsinkin alussa erittäin puolustus kannalla. Puolustuksen tiiveys kuitenkin piti ja vastustaja ei päässyt todella vaarallisille paikoille. Puoliajan loppupuolella kaverin prässi alkoi aavistulsen helpottamaan mutta hyökkäyksiin lähtö oli meiltä silti vaikeaa. Puoliajan loppupuolella sattui meille valitettava virhe ja kaverin kärkkäät kärki prässääjät pääsivät riistämäään pallon alimmalta pelaajalta ja 1-0 ONS:lle. Näsissä lukemissa mentiin tauolle.
Toiselle puoliajalle tytöt löysivät aivan erilaisen ilmeen. Pallo alkoi liikkua ja alettiin saamaan hyviä paikkoja. Peli jatkui nyt tasaisissa merkeissä. Meillä oli useita paikkoja pistää peli tasoihin mutta vastustajan maalivahti vesitti nämä suunnitelmat.
52″ meille sattui jälleen omassa päässä pelin avaus virhe ja kaveri pääsi jälleen rokottamaan. Tytöt ei tästä lannistuneet vaan jatkoivat yrittämistä.
75″ tämä palkittiinkin kauden avausmaalilla. Keskialueella pallon riisto, pallo joukkueessa debytoineelle Isa Nurmiselle joka syötti Annin puolittain läpi. Anni sijoitti pallon varmasti alanurkkaan. Lopussa painettiin päälle kuin yleinen syyttäjä mutta ei saatu sisään.
Pelilliseti mentiin eteenpäin tiistain ottelusta ja varsinkin toinen puoliaika näytti että suunta meillä on oikea. Hieman peliruuhka tuntui jaloissa mutta loistavasti jaksettiin painaa loppuun asti.
Pisteet pelistä ONS:lle ansaitusti vaikkakin tasapelikään ei olisi aivan väärä tulos ollut.

Kotijoukkue teki maalinsa avausjakson lopussa ja toisen alussa. Vieraiden toiveita nostatti kuutisen minuuttia ennen loppua Anni Ollila kavennusosumallaan, mutta ONS ei päästänyt enää rovaniemeläisiä maalintekoon.